13.9.2017

Kelan valtuutettu Suutari edellyttää Kela-lain ripeää uudistamista

Kelan valtuutettu, kansanedustaja Eero Suutari (kok) pitää välttämättömänä, että hallitus tuo niin sanotun Kela-lain eduskunnan käsittelyyn mahdollisimman ripeästi. ”Laissa on paljon kohtia, joita voidaan pitää vanhentuneina. Laki on kuitenkin ennen kaikkea päivitettävä tälle vuosituhannelle, vastaamaan suomalaisten arjen tarpeita nykypäivänä” Suutari sanoo.

Valtuutetut ehdottavat 12.9.2017 hyväksymässään lausumassa muutoksia muun muassa Kelan tehtäviin sekä organisaatiorakenteeseen ja hallintoon. ”Esimerkiksi Kelan pääjohtaja ja johtajat tulisi voida valita viiden vuoden määräajaksi tehtäviinsä, samoin kuin valtionhallinnon muutkin ylimmät virkamiehet” Suutari sanoo.

Lain valmistelua on jatkettava myös sosiaali- ja terveysministeriössä, jotta muutoksia voidaan viedä eteenpäin. ”Päätimme myös valtuutettujen kesken jatkaa Kela-lain selvitystyötä” Suutari lisää. Eduskuntaryhmien puheenjohtajat kutsutaan myös koolle keskustelemaan Kelan tulevaisuudesta.

”Kela on jo laitoksena poikkeuksellinen, kun eduskunta valvoo sen toimintaa perustuslain nojalla. Kelan rooli on muuttunut ja ympäröivä maailma on muuttunut – on aika päivittää Kela-laki tähän päivään” Suutari päättää.

Share on FacebookTweet about this on Twitter

« Takaisin

Eduskunnan
RSS-syöte

Eduskunta hyväksyi useita budjetin pääluokkia

LUE LISÄÄ »

Suuri valiokunta käsitteli puhtaan energian pakettia

LUE LISÄÄ »

EERO EDUSKUNNAN SIVUILLA »

Eeron facebook ryhmä

Eeron
ajankohtaiset

Tiedote: 12.12.2017

Kajaanilaisedustaja Eero Suutari iloitsee Kainuun yli miljoonan euron lisärahoituksesta ja 4H-liiton tuesta

Kontinjoen kevyen liikenteen väylä on saamassa 900 000 euron rahoituksen eduskunnalta. Hallituspuolueet täydensivät vuoden 2018 talousarvioesitystään valtiovarainvaliokunnassa edellisellä viikolla. ”Kontinjoen kevyen liikenteen väylä tulee todelliseen tarpeeseen liikenneturvallisuuden ja voimakkaasti kasvaneen raskaan liikenteen vuoksi. Olen erittäin tyytyväinen, että hankkeen tarpeellisuudesta oltiin yksimielisiä hallituspuolueiden kesken” kajaanilaisedustaja Eero Suutari (kok) sanoo. Suutarin mukaan liikenteelliset vaikutukset Kontinjoen tieverkkoon ovat […]

Lue lisää »

Mielipidekirjoitus: 14.11.2017

Koko Kainuu tarvitsee tulevaisuuden osaajia (Kainuun Sanomat)

Kainuun Sanomien mielipidepalstalla (13.11.2017) tuotiin varsin kielteisellä tavalla allekirjoittaneen vuosikymmeniä kestänyt Kainuun edunvalvonta esille. Esitetty kritiikki kohdistui verkkolehti Uudelle Suomelle (1.11.2017 antamaani haastatteluun, jossa toin esille muun muassa huoleni kehys-Kainuusta ja sen sekä koko Kainuun osaamistarpeesta. Olen ollut yrittäjänä Kainuussa 35 vuotta – perustanut useita yrityksiä, toiminut pitkään Kainuun Yrittäjien hallituksessa ja Kajaanin yrittäjien puheenjohtajana […]

Lue lisää »

Kolumni: 1.12.2017

Ilman lukutaitoa ei pärjää (Kainuun Sanomat)

Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden juhlavuoden ohella juhlimme myös reformaation 500 vuotista historiaa. Tärkein Martin Lutherin teesien ajatus oli, että kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia ja jokaisen piti osata lukea Raamattua omalla äidinkielellään. Meillä Suomessa tämä johti siihen, että kirkko otti tärkeäksi teemakseen yleisen lukutaidon kehittämisen kinkereiden avulla. Lukutaidon kannustimena oli, ettei päässyt vihille, jos ei osannut lukea […]

Lue lisää »

Tiedotearkistoon »

Yhteystiedot

Eero Suutari

kansanedustaja
eero.suutari@eduskunta.fi
puhelin +358 50 512 0594

Viestisi Eerolle »

Heini Rask

eduskunta-avustaja
heini.rask@eduskunta.fi
puhelin +358 46 923 1267
+358 9 432 4170

Viestisi Heinille »