5.10.2017

Metsässäkin oltava ihmisiksi (Paikallislehdet)

Metsä on suomalaisille merkityksellinen paikka, joka herättää voimakkaita tunteita. Kansakuntamme vauraus on myös kasvanut vuosikymmenien saatossa vastuullisesta metsänhoidosta.

Metsähallitus ja ympäristöjärjestöt ovat ajautuneet viime viikkojen aikana törmäyskurssille Kainuussa. Metsähallitus on suunnitellut hakkuita Oulujärven retkeilyalueelle, Kaarresaloon ja Kuostonsaareen. Ympäristöjärjestöt valittivat asiasta Pohjois-Suomen ELY-keskukselle, joka päätti, ettei juridisia perusteita hakkuiden kieltämiselle ole. Nyt asiasta aiotaan valittaa Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen.

Metsähallitus on huomioinut hakkuusuunnitelmissaan Kaarresalon ja Kuoston erityispiirteet, kuten alueiden olevan osa Natura 2000 –verkostoa ja Unescon Rokua Geoparkia. Keskustelussa onkin hyvä pitää mielessä, että alueet eivät ole lakisääteisiä luonnonsuojelualueita. Retkeilyalueilla toiminta ole yhtä tiukasti säädeltyä kuin kansallispuistoissa.

Alueiden metsänkäsittely aiotaan tehdä jo aikaisemmin käsitellyille alueille – Kuostonsaaressa hakkuita on ollut vuosina 1965 ja 2005, Kaarresalossa 1960-luvulla. Tämä tarkoittaa myös edelleen sitä, että boreaalisen luonnonmetsän alueet jätetään koskemattomiksi. Metsähallitus on myös tarkistanut hakkuiden ja boreaalisen luonnonmetsän rajaukset maastossa yhdessä ELY-keskuksen kanssa syyskuun alussa.

Metsähallituksen toiminta perustuu Suomen lakeihin, PEFC-sertifikaattiin sekä lakiakin tiukempiin, Metsähallituksiin omiin ympäristöohjeisiin. Metsänkäsittely perustuu myös kesällä 2017 hyväksyttyyn hoito- ja käyttösuunnitelmaan, joka on laadittu yhteistyönä Metsähallituksen tulosyksiköiden kanssa sidosryhmiä kuunnellen.

Valtion metsistä on Kainuussa suojeltu noin 20 prosenttia. Ei ole kenenkään etu mädättää talousmetsää ja samalla vaikeuttaa esimerkiksi kuidun käyttöä. Tällöin loppuu myös tärkeä teollisuuden raaka-aine uusien ilmastoystävällisten metsätuotteiden tekemiseksi, kuten luontoa ja vesivaroja kuormittavan puuvillan korvaaminen uudenlaisella puukuidulla.

Metsillämme on lukuisia muitakin arvoja kuin taloudellinen arvo. Metsän hyödyntäminen ja luontoarvojen kunnioittaminen voidaan toteuttaa samanaikaisesti. Vastuullinen ja lakeihin perustuva metsätalous pitää huolta kansallisaarteestamme sekä metsien monimuotoisuudesta. Tunteita herättävissä erimielisyyksissäkin täytyy muistaa olla ihmisiksi.

Eero Suutari

Kansanedustaja (kok)

« Takaisin

Eduskunnan
RSS-syöte

Kirjasto kouluttaa: Perehdy eduskuntatyöhön ja eduskunnan asiakirjojen hakuun

Eduskunnan kirjasto järjestää tänäkin syksynä koulutussarjan, johon kaikki ovat tervetulleita osallistumaan. Seuraavat koulutusaiheet koskettavat eduskuntatyötä ja siinä syntyvien asiakirjojen hakemista

LUE LISÄÄ »

Parlamenttien välinen Artikla 13 -konferenssi kokoontui Wienissä

LUE LISÄÄ »

EERO EDUSKUNNAN SIVUILLA »

Eeron facebook ryhmä

Eeron
ajankohtaiset

-->
Tiedote: 29.8.2018

Kokoomuksen Suutari ja Talvitie: Budjettiriihestä historiallinen helpotus yrittäjän perheenjäsenen työttömyysturvaan

Kokoomuksen kansanedustajat Mari-Leena Talvitie ja Eero Suutari iloitsevat hallituksen budjettiriihessä sopimasta historiallisesta helpotuksesta yrittäjän perheenjäsenen työttömyysturvaan. Yrittäjän perheenjäsen, joka ei omista yritystä, on jatkossa oikeutettu samaan työttömyyskorvausta. ”Muutosta on odotettu yrittäjäperheissä pitkään. Tiedän useita tapauksia, joissa perheille on tullut yllätyksenä se, että myös yrittäjän perheenjäseniltä on evätty työttömyysetuus yrittäjyyden perusteella. Jos esimerkiksi yrittäjän lapsi on […]

Lue lisää »

Mielipidekirjoitus: 5.6.2018

Demarit eivät halua reilumpaa verotusta (Kaleva)

Timo Harakka kieltäytyi reilummasta verotuksesta (Kaleva 2.6.2018). Hän kosiskelee Oulun ja muiden kasvukeskusten asukkaita mieluummin kuin edistää reilumpaa verotusta, jossa vero maksetaan voitosta. Tilastojen mukaan noin puolet Suomen asukkaista asuu edelleen kasvukeskusten ulkopuolella. Eivätkö Demarit välitä heistä? Varainsiirtoveron tuotto on noin puolet asunnon myyntivoittoveron huojennuksista, joten tarvitaan maksimissaan vain huojennusten puolittaminen. Tai vielä vähemmän, jos […]

Lue lisää »

Kolumni: 10.8.2018

Järkibudjetti (Kainuun Sanomat)

Noususuhdanteessa – kuten juuri nyt – ei ole järkevää velkaantua holtittomasti. Meidän on jatkettava tiukkaa budjettilinjaa. Vaikka Suomen talous kasvaa jo neljättä vuotta, ei budjetista silti löydy jakovaraa. Velkaannumme edelleen ja ikääntyvä väestömme tarvitsee lisää huolenpitoa. Pysyviä uusia menolisäyksiä ei pidä tehdä. Jakovarasta keskustelu on syytä siirtää vuoden 2021 budjetin yhteyteen jolloin velkaantuminen hallituksen tavoitteiden […]

Lue lisää »

Tiedotearkistoon »

Yhteystiedot

Eero Suutari

kansanedustaja
eero.suutari@eduskunta.fi
puhelin +358 50 512 0594

Viestisi Eerolle »

Maijastiina Arvola

eduskunta-avustaja
maijastiina.arvola@eduskunta.fi
puhelin +358 46 923 1267
+358 9 432 4170

Viestisi Maijastiinalle »