10.10.2017

Nyt haukutaan väärää puuta (Savon Sanomat)

Suomen 4H-liitto tekee ehkäisevää nuorisotyötä sekä rohkaisee ja tukee nuorten kasvua työelämään sekä yrittäjyyteen. Liitto saa toimintaansa valtionavustusta, joka sisältyy maa- ja metsätalousministeriön budjettiesitykseen.

Maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Anne Kalmari (kesk.) ei halunnut arvostella maa- ja metsätalousministeri Jari Leppää (kesk.), jonka hallinnon alaan 4H-liiton avustus kuuluu (SS 4.10.2017). Sen sijaan Kalmari päätti esittää kritiikkinsä valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) ministeriölle.

Keskusta on pääministeripuolueena hyväksynyt valtiovarainministeriön virkamiesten esittämät menokehykset. Valtiovarainministeriöllä ei ole tapana tehdä esityksiä uusista menoista.

Haemme 4H-liitossa nyt jo neljännen kerran vastaavaa rahoitusta maa- ja metsätalousministeriöltä. Tätä hakemusta ovat tälläkin kertaa kaikki puolueet tukemassa, ja uskon rahoituksen järjestyvän. Samaa mieltä olen Kalmarin kanssa siitä, että järjestön rahoituksen tulisi olla pitkäjänteisemmällä pohjalla.

Puheenjohtaja Kalmari on hyvin perillä edellä mainituista seikoista kokeneena kansanedustajana. On kummallista kuvata tilannetta ”eduskuntalaitoksen polkemiseksi” pääministeripuolueen edustajana. Lisäksi ministeri Leppä vastaa 4H-liiton avustuksista. Kritiikin kohdistaminen sekä valtiovarainministeriöön että ministeri Orpoon onkin siis vähintään erikoista.

« Takaisin

Eduskunnan
RSS-syöte

Suuressa valiokunnassa esillä euroalueen kehittäminen sekä maatalous- ja kalastusasiat

LUE LISÄÄ »

Puhemiesvaltuuskunta vierailee Espanjassa

LUE LISÄÄ »

EERO EDUSKUNNAN SIVUILLA »

Eeron facebook ryhmä

Eeron
ajankohtaiset

-->
Tiedote: 29.8.2018

Kokoomuksen Suutari ja Talvitie: Budjettiriihestä historiallinen helpotus yrittäjän perheenjäsenen työttömyysturvaan

Kokoomuksen kansanedustajat Mari-Leena Talvitie ja Eero Suutari iloitsevat hallituksen budjettiriihessä sopimasta historiallisesta helpotuksesta yrittäjän perheenjäsenen työttömyysturvaan. Yrittäjän perheenjäsen, joka ei omista yritystä, on jatkossa oikeutettu samaan työttömyyskorvausta. ”Muutosta on odotettu yrittäjäperheissä pitkään. Tiedän useita tapauksia, joissa perheille on tullut yllätyksenä se, että myös yrittäjän perheenjäseniltä on evätty työttömyysetuus yrittäjyyden perusteella. Jos esimerkiksi yrittäjän lapsi on […]

Lue lisää »

Mielipidekirjoitus: 5.6.2018

Demarit eivät halua reilumpaa verotusta (Kaleva)

Timo Harakka kieltäytyi reilummasta verotuksesta (Kaleva 2.6.2018). Hän kosiskelee Oulun ja muiden kasvukeskusten asukkaita mieluummin kuin edistää reilumpaa verotusta, jossa vero maksetaan voitosta. Tilastojen mukaan noin puolet Suomen asukkaista asuu edelleen kasvukeskusten ulkopuolella. Eivätkö Demarit välitä heistä? Varainsiirtoveron tuotto on noin puolet asunnon myyntivoittoveron huojennuksista, joten tarvitaan maksimissaan vain huojennusten puolittaminen. Tai vielä vähemmän, jos […]

Lue lisää »

Kolumni: 18.10.2018

Kajaani rohkeilla päätöksillä menestykseen (Koti-Kajaani)

”Esimerkiksi Kajaanista saamme korkeatasoista osaamista”, virkkoi Markku, kun häneltä kysyttiin, mistä saatte pelialan osaajia. Markku Ignatius on yksi SuperShellin johtajista. Olimme Sitran kestävän kehityksen kurssivierailulla peliyhtiö SuperShellin neuvottelutiloissa kurssikaverini – niin ikään SuperShellin johtajan – Jaakko Harlaksen kutsusta. SuperShell on tullut tutuksi – pelialaa tuntevien lisäksi – suurelle yleisölle lähinnä merkittävänä veronmaksajana. Vuonna 2010 perustetun […]

Lue lisää »

Tiedotearkistoon »

Yhteystiedot

Eero Suutari

kansanedustaja
eero.suutari@eduskunta.fi
puhelin +358 50 512 0594

Viestisi Eerolle »

Kristiina Karjalainen

eduskunta-avustaja
kristiina.karjalainen@eduskunta.fi
puhelin +358 46 923 1267
+358 9 432 4170

Viestisi Kristiinalle »