5.4.2018

Edustaja Suutari: tukien rakenteellinen uudistaminen välttämätöntä

Kokoomuksen kansanedustajat ja yritystukityöryhmän jäsenet Harri Jaskari ja Eero Suutari pitävät valitettavana, että yritystukien uudistamista pohtinut työryhmä ei pystynyt löytämään yhteistä säveltä. Edustajien mukaan työryhmän työsarka ei kuitenkaan ollut turhaa.

– Pidämme erinomaisena lopputuloksena, että saimme yhdessä määriteltyä hyvien yritystukien kriteerit. Toisekseen nyt yritystukia ryhtyy arvioimaan puolueeton tieteellinen arviointielin. Selkänoja yritystukien asiantuntevalle ja riippumattomalle uudistamiselle on nyt vihdoinkin luotu, Jaskari ja Suutari toteavat.

Jaskari huomauttaa, että selkänojaa olisi tosin voinut käyttää jo nyt yritystukien uudistamisessa.

– Kriteerit ovat selkeät. Yritystukien avulla on pystyttävä uudistamaan talouden rakenteita kilpailukykyisempään suuntaan, jotta tuottavuus ja työllisyys paranevat. Tämä edellyttää lisää panostuksia tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Toisaalta meidän pitää olla myös kansainvälisesti kilpailukykyisiä joka päivä. Eurooppalaisella ja globaalilla tasolla on pystyttävä neuvottelemaan siitä, että jatkossa kilpailu käydään yritysten, ei yritystukien välillä. Esimerkiksi energiaverotus on Ruotsissa 14 kertaa Suomea lievempää. Tätä kilpailuhaittaa Suomi pyrkii kuromaan kiinni esimerkiksi energianintensiivisten yritysten energiaveropalautuksilla, Jaskari kertoo.

Edustajien mukaan on valitettavaa, että työryhmän kunnianhimon taso laski pitkin matkaa ja jokainen ajautui poteroon suojelemaan omia lemmikkejään. Vain harvat kansanedustajat pystyivät miettimään kokonaisvaltaisia ratkaisuja, jossa itsellekin läheisiin tukiin olisi kajottu osana suurempaa rakenteellista muutosta.

– Kokoomus olisi ollut alusta asti valmis aivan eri mittaluokan uudelleenkohdennuksiin tutkimukseen ja tuotekehitykseen, jos olisi löytynyt laajapohjainen ja tasapainoinen ratkaisu, toteaa Eero Suutari.

Jaskarin mukaan työryhmällä olisi ollut mahdollisuus esittää radikaalimpiakin ajatustapojen muutoksia, joiden avulla oltaisiin voitu kohdistaa löytää lisärahoitusta tutkimukseen ja tuotekehitykseen tai muokkaa yritysverotusta.

– Esimerkiksi yhtenä ehdotuksena työryhmän pöydällä oli yhteisöveron alentaminen 15 prosenttiin ja samanaikaisesti yritystukien alentaminen 1,2 miljardilla eurolla. Ehdotus ei saanut vastakaikua, hän sanoo.

Eero Suutarin mukaan käsittelyssä ilmaantui myös selkeitä ristiriitaisuuksia.

– Samanaikaisesti suunnitellaan fossiilisten raaka-aineiden, kuten kivihiilen, kieltämistä – ja kuitenkin tuetaan fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Tämä uudistus törmäsi ennen kaikkea siihen, että ei ollut rohkeutta puuttua maatalouden fossiilisten polttoaineiden tukiin. Kaikkien sektoreiden on syytä olla mukana samoissa yritystukitalkoissa, Suutari selventää.

Jaskari ja Suutari huomauttavat, ettei edes räikeimmistä kilpailua vääristävistä tuista päästy työryhmässä yksimielisyyteen.

– Matkustaja-alusten tarjoilijoiden palkkatuki on selvästi kilpailua vääristävä, koska rannikolla ravintolat maksavat tarjoilijoiden työstä normaalit sivukustannukset, edustajat sanovat.

Nyt sekä Jaskarin että Suutarin mielestä on päästävä eteenpäin.

– Esimerkiksi turpeen veron maltillinen korottaminen ei työ- ja elinkeinoministeriön arvion mukaan muuttaisi polttolaitosten ajojärjestystä. Turpeen veronkorotus merkitsisi myös metsähakkeen tuen laskua ja samalla parantaisi myös sahoilla sivutuotteena syntyvän purun ja kuoren kilpailukykyä. Tästä uudistuksesta saisimme vajaan 20 miljoonaa euroa tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Voisimme toteuttaa uudistuksen heti kevään kehysriihessä. Toinen hyvin helposti toteutettava uudistus olisi hiilidioksidiveron puolituksen poisto CHP-tuotannon polttoaineilta ja samanaikaisesti tehtävä täysimääräinen alennus energiaverosisältöön. Tämän seurauksena kivihiilen verotaso nousisi 3 euroa megawattitunnilta ja siten palvelisi myös hallituksen ilmastotavoitteita. Samalla saataisiin irrotettua lisää rahaa tutkimukseen ja tuotekehityksen arviolta 19 miljoonaa euroa, toteavat Jaskari ja Suutari.

« Takaisin

Eduskunnan
RSS-syöte

Kansalaisuuslain muuttaminen lähetekeskustelussa

LUE LISÄÄ »

Ison-Britannian tilanne esillä eduskunnan EU-keskustelussa

LUE LISÄÄ »

EERO EDUSKUNNAN SIVUILLA »

Eeron facebook ryhmä

Eeron
ajankohtaiset

-->
Tiedote: 5.12.2018

Hallituspuolueiden lisäyksiä talousarvioon 2019

Valtiovarainvaliokunnan hallituspuolueet ovat päättäneet lisäyksistä eduskunnan talousarvioon vuodelle 2019. Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueelle kohdistuneet kehittämis- ja investointirahoitukset lisäyksistä ovat yhteensä 3,36 miljoonaa euroa. Lisäämme tien 870 kevyen liikenteen väylän rakentamiseen – vuosi sitten myönnetyn 900 000 euron lisäksi – 400 000 euroa varmistaaksemme liikenneturvallisuuden parantamisen ja kevyen liikenteen sillan rakentumisen Kontinjoen ylle. Kajaanin ja Sotkamon […]

Lue lisää »

Mielipidekirjoitus: 5.6.2018

Demarit eivät halua reilumpaa verotusta (Kaleva)

Timo Harakka kieltäytyi reilummasta verotuksesta (Kaleva 2.6.2018). Hän kosiskelee Oulun ja muiden kasvukeskusten asukkaita mieluummin kuin edistää reilumpaa verotusta, jossa vero maksetaan voitosta. Tilastojen mukaan noin puolet Suomen asukkaista asuu edelleen kasvukeskusten ulkopuolella. Eivätkö Demarit välitä heistä? Varainsiirtoveron tuotto on noin puolet asunnon myyntivoittoveron huojennuksista, joten tarvitaan maksimissaan vain huojennusten puolittaminen. Tai vielä vähemmän, jos […]

Lue lisää »

Kolumni: 4.12.2018

Kasvuratkaisuja Kainuuseen (Kainuun Sanomat)

Hallituksen asettama 72 prosentin työllisyysaste ollaan saavuttamassa. Pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan tärkeiden palveluiden sekä uskottavan puolustuksen turvaamiseksi ensin 75 ja myöhemmin 80 prosentin työllisyysaste on myös välttämättömyys. Hallitus haluaa edelleen helpottaa vaikeimmin työllistyvien mahdollisuuksia kiinnittyä työelämään. Siksi irtisanomissuojaa mikroyrityksissä halutaan keventää. Muutos ei mahdollista tulevaisuudessakaan mielivaltaista irtisanomista ilman hyväksyttävää syytä tai varoitusta. Se kuitenkin laskee työllistämisen kynnystä […]

Lue lisää »

Tiedotearkistoon »

Yhteystiedot

Eero Suutari

kansanedustaja
eero.suutari@eduskunta.fi
puhelin +358 50 512 0594

Viestisi Eerolle »

Kristiina Karjalainen

eduskunta-avustaja
kristiina.karjalainen@eduskunta.fi
puhelin +358 46 923 1267
+358 9 432 4170

Viestisi Kristiinalle »