Syyskuu 2015


30.9.2015

Kainuun Kokoomus: Sote-kuntayhtymä tuhoamassa alueen työpaikkoja

Kainuun kokoomus on pöyristynyt Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän (Kainuun sote) aikeista kilpailuttaa pesulapalvelut ilmeisen tarkoitushakuisesti ja niin suurena kokonaisuutena, että se rajoittaa paikallisten toimijoiden tasavertaisia mahdollisuuksia osallistua kilpailuun. – Kainuussa kamppaillaan muutenkin työpaikoista, ei niitä tarvitse erikseen tarkoituksellisella kilpailutuksella hävittää oman kuntayhtymän toimesta, sanoo Kainuun kokoomuksen puheenjohtaja Eero Suutari. – Vaikutelmaksi on jäänyt, että […]

Lue lisää

28.9.2015

Kokoomuksen Suutari: Ylimitoitetusta muutosturvasta korkea aika päästä eroon

Kansanedustaja Eero Suutari on tyytyväinen hallituksen loppuviikosta tekemään esitykseen kuntarakennelain muuttamiseksi. Monien kaavailtujen muutosten mukana myös säännös kuntaliitostilanteissa sovellettavasta henkilöstön viiden vuoden irtisanomissuojasta on tarkoitus purkaa. – Tein asiasta lakialoitteen jo edellisellä vaalikaudella. Asian eteneminen on kuntien talouden kestävyyden kannalta tärkeä asia, Suutari sanoo. – Ketjuuntuminen on antanut liitoskuntien henkilöstölle pahimmillaan jopa 15 vuoden perusteettomia […]

Lue lisää

8.9.2015

Kokoomuksen Suutari: Hallitukselta tomeria ratkaisuja Suomen haasteisiin

Kokoomuksen kansanedustaja Eero Suutari pitää hallituksen yhteiskuntasopimuksen tilalle kaavailemia ratkaisuja toimivina ja perusteltuina. Hänen mukaansa toimilla saadaan parannettua kilpailukykyä sekä julkisen, että yksityisen sektorin kautta. Pääministeri Juha Sipilän hallitus kertoi ratkaisuista tiedotustilaisuudessa tänään tiistaina. – Keskiössä on suomalainen työ. Hallituksen toimet alentavat sekä yksikkötyökustannuksia, että parantavat yritysten kilpailukykyä. Suutari sanoo. – Julkiselle sektorille suoritetaan 1,4 […]

Lue lisää

4.9.2015

Kokoomuksen Suutari: Hallitus tekee sen, mitä yhteiskuntasopimuksessa tavoiteltiin

Kokoomuksen kansanedustaja Eero Suutari on tyytyväinen hallituksen kaavailemiin toimiin työllisyys- ja kilpailukyky –painopistealueen kärkihankkeiden osalta. Toimenpiteitä on luvassa leveällä rintamalla viiden kärjen voimin. Työ- ja elinkeinoministeriö sekä ympäristöministeriö tiedottivat hankkeiden etenemisestä perjantaina. – Hallitus tekee nyt sen, mitä yhteiskuntasopimuksessa tavoiteltiin, Suutari sanoo. – Työ ja tekeminen ovat keskiössä, kuten pitääkin. Kilpailukykyämme on pakko parantaa. Kärkihankkeissa […]

Lue lisää

 

Eduskunnan
RSS-syöte

Tarkastusvaliokunta haluaa kotouttamiseen isoja muutoksia: työelämäyhteyksiä, nopeutta ja velvoittavuutta lisää

LUE LISÄÄ »

Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajisto kokoontuu Reykjavikissa

LUE LISÄÄ »

EERO EDUSKUNNAN SIVUILLA »

Eeron facebook ryhmä

Eeron
ajankohtaiset

Tiedote: 5.12.2018

Hallituspuolueiden lisäyksiä talousarvioon 2019

Valtiovarainvaliokunnan hallituspuolueet ovat päättäneet lisäyksistä eduskunnan talousarvioon vuodelle 2019. Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueelle kohdistuneet kehittämis- ja investointirahoitukset lisäyksistä ovat yhteensä 3,36 miljoonaa euroa. Lisäämme tien 870 kevyen liikenteen väylän rakentamiseen – vuosi sitten myönnetyn 900 000 euron lisäksi – 400 000 euroa varmistaaksemme liikenneturvallisuuden parantamisen ja kevyen liikenteen sillan rakentumisen Kontinjoen ylle. Kajaanin ja Sotkamon […]

Lue lisää »

Mielipidekirjoitus: 5.6.2018

Demarit eivät halua reilumpaa verotusta (Kaleva)

Timo Harakka kieltäytyi reilummasta verotuksesta (Kaleva 2.6.2018). Hän kosiskelee Oulun ja muiden kasvukeskusten asukkaita mieluummin kuin edistää reilumpaa verotusta, jossa vero maksetaan voitosta. Tilastojen mukaan noin puolet Suomen asukkaista asuu edelleen kasvukeskusten ulkopuolella. Eivätkö Demarit välitä heistä? Varainsiirtoveron tuotto on noin puolet asunnon myyntivoittoveron huojennuksista, joten tarvitaan maksimissaan vain huojennusten puolittaminen. Tai vielä vähemmän, jos […]

Lue lisää »

Kolumni: 14.12.2018

Osakesäästötilillä vaurastumaan (Kainuun Sanomat)

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen uudesta osakesäästötilistä. Sen tarkoituksena on kannustaa suomalaisia aktiiviseen säästämiseen ja sijoittamiseen. Samalla parannetaan myös suomalaisten yritysten mahdollisuuksia kasvaa, saada pääomaa toiminnan laajentamiseen sekä uusiin investointeihin. Osakesäästötilejä tulevat tarjoamaan pankit sekä sijoituspalveluyritykset ja tilille saa sijoittaa aina 50 000 euroon asti. Varoja voi ja kannatta riskin pienentämiseksi käyttää sekä kotimaisten että […]

Lue lisää »

Tiedotearkistoon »

Yhteystiedot

Eero Suutari

kansanedustaja
eero.suutari@eduskunta.fi
puhelin +358 50 512 0594

Viestisi Eerolle »

Kristiina Karjalainen

eduskunta-avustaja
kristiina.karjalainen@eduskunta.fi
puhelin +358 46 923 1267
+358 9 432 4170

Viestisi Kristiinalle »