Tammikuu 2017


16.1.2017

Kansanedustajat oppilaiden tentattavina

Kainuulaiset kansanedustaja Marisanna Jarva, Timo Korhonen ja Eero Suutari vierailevat tammikuun aikana useissa kainuulaisissa kouluissa. Vierailut ovat osa eduskunnan Suomi 100-juhlavuoden Kansanedustajat kouluissa –kampanjaa. Kansanedustajan kyselytunneilla oppilailla on mahdollisuus saada tietoa eduskunnan työstä ja kansanedustajan arjesta, sekä samalla mahdollisuus esittää kysymyksiä kansanedustajalle. Kansanedustajakolmikko pitää Kansanedustajat kouluissa –kampanjaa hyvänä tapana kertoa lapsille ja nuorille eduskuntatyöstä ja myös […]

Lue lisää

4.1.2017

Valinnanvapaus on asiakkaan, alan yritysten ja koko Suomen etu (Kaleva)

Uuden vuoden alku tarkoittaa monelle menneen vuoden tapahtumien muistelua sekä tulevaa vuotta koskevien päätösten tekemistä. Omalla kohdallani uusi vuosi tarkoittaa jälleen suomalaista työtä sekä yrittäjyyttä eteenpäin vieviä ratkaisuja, kuten myös sosiaali- ja terveysalan uudistuksen kehittämistä erityisesti valinnanvapauden kannalta. Sosiaali- ja terveyspalveluiden valinnanvapaus muuttaa merkittävästi suomalaista sote-alan kenttää. Nykyinen mahdollisuus valita pelkästään julkisten terveyskeskusten välillä laajenee koskemaan […]

Lue lisää

 

Eduskunnan
RSS-syöte

Selma muuttaa Finnaan syyskuussa

Eduskunnan kirjaston hakupalvelu Selma on palvellut kirjastoaineistojemme etsimisessä jo yli 15 vuoden ajan. Maailma muuttuu ja nyt Selma muuttaa. Selmassa olevat kirjojen tiedot siirtyvät osaksi Finna-hakupalvelua, osoitteeseen finna.fi.

LUE LISÄÄ »

Kirjaston uusia koulutuksia

Eduskunnan kirjaston koulutusohjelmaan on syyskauden alkuun lisätty kaksi uutta koulutusaihetta: verkkotiedonhaun perusteet ja tiedonhaku Finna-hakupalvelussa. Kannattaa osallistua!

LUE LISÄÄ »

EERO EDUSKUNNAN SIVUILLA »

Eeron facebook ryhmä

Eeron
ajankohtaiset

Tiedote: 29.6.2017

KaiCell Fibers vihreän tekstiiliteollisuuden kärkipaikoille kiinalaiskumppanien kanssa

KaiCell Fibers Oy:n toimitusjohtaja Jukka Kantola on parhaillaan suomalaisista yrityksistä ja organisaatioista koostuvan valtuuskunnan kanssa Kiinan matkalla pääministeri Juha Sipilän johdolla. ”Jukan tavoitteena on saada kainuulainen tehdashankkeemme tutuksi kiinalaisille vaikuttajille” kertoo KaiCellin hallituksen puheenjohtaja, kokoomuksen kansanedustaja Eero Suutari. Valtuuskunnan tarkoituksena on solmia yhteistyösopimuksia kiinalaisten toimijoiden kanssa. Suutari pitää merkittävänä, että valtiojohto tarjoaa tukea kansainvälisiin suhteisiin […]

Lue lisää »

Mielipidekirjoitus: 8.3.2017

Tasa-arvoisen perhevapaauudistuksen aika on nyt (Kainuun Sanomat)

Suomalainen koulutusjärjestelmä on yksi maailman tasa-arvoisimmista, josta voimme olla ylpeitä. Tästä huolimatta naiset jäävät jälkeen ura- ja palkkakehityksessä, joka näkyy lopulta pienempinä eläkkeinä. Yhteiskunnan tukijärjestelmien on edistettävä tasa-arvon toteutumista ja vältettävä kannustinloukkujen muodostumista. Nyt näin ei ole. Lähtökohtana on oltava toimiva perhepolitiikka, joka mahdollistaa työssäkäynnin, yrittäjyyden ja tasa-arvoisen vanhemmuuden sekä turvaa lapsille yhdenvertaiset lähtökohdat elämään. […]

Lue lisää »

Kolumni: 28.7.2017

Parempaa valinnanvapautta (Kainuun Sanomat)

Perustuslakivaliokunnan lausunto maakuntien perustamisesta ja sosiaali- ja terveydenhuollon (sote) palvelujärjestelmän uudistamisesta valmistui heinäkuun kynnyksellä. Valiokunta kertoi lausunnossaan suhtautuvansa myönteisesti asiakkaiden valinnanmahdollisuuksien laajenemiseen. Tämä on jäänyt julkisuudessa vähälle huomiolle. Jatkotyössä valinnanvapauslakia täsmennetään. Lakiesityksen peruselementit säilyvät, kuten sote-keskuksen valinta ja henkilökohtainen budjetti. Sen sijaan hallituksen esittämää maakunnan yhtiöittämisvelvoitetta sosiaali- ja terveydenhuollon palveluille ei voida esitetyssä muodossaan toteuttaa. Valiokunta edellyttää, […]

Lue lisää »

Tiedotearkistoon »

Yhteystiedot

Eero Suutari

kansanedustaja
eero.suutari@eduskunta.fi
puhelin +358 50 512 0594

Viestisi Eerolle »

Heini Rask

eduskunta-avustaja
heini.rask@eduskunta.fi
puhelin +358 46 923 1267
+358 9 432 4170

Viestisi Heinille »