13.2.2014

Kansanedustaja Eero Suutarilta kirjallinen kysymys RKTL:n pantasusien seurantapalvelun lopettamisesta

Kokoomuksen kansanedustaja Eero Suutari on jättänyt kirjallisen kysymyksen, joka koskee pantasusien ajantasaisen seurantapalvelun lopettamista. Riista ja kalatalouden tutkimuslaitos avasi syyskuun 2013 alussa susien pantaseurantapalvelun nettiin, jonka se on nyt ilmoittanut lopettavansa helmikuun 2014 lopussa. Perusteina on esitetty muun muassa sitä, että seurantatietoja on voitu käyttää susien salametsästykseen. On kuitenkin todennäköistä, että sudet ovat olleet salametsästyksen […]

Lue lisää

1.1.2014

Eero Suutari pitää Puolustusvoimien kalustohankintaa järkevänä ratkaisuna

Kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen, Eero Suutari (kok.) pitää valtioneuvoston päätöstä hankkia sata Leopard 2A6 -panssarivaunua Hollannista järkevänä ratkaisuna.  Suutari toteaa, että Puolustusvoimien kalustohankinta on viimeisen kahden vuoden aikana ollut vähäisempää kuin mitä hankintojen pitkäaikainen keskiarvo osoittaa ja mitä uskottavan puolustuksemme ylläpitäminen vaatii. Suutari pitää suhteellisen nykyaikaisen käytetyn kaluston 199,9 miljoonan euron kauppahintaa edullisena ja toteaa, […]

Lue lisää

18.12.2013

Kansanedustaja Eero Suutarilta kirjallinen kysymys Pohjoismaiden neuvostossa teoreettisen fysiikan yhteispohjoismaisen laitoksen (NORDITA) rahoituksesta

Pohjoismaiden neuvostolle esittämässään kirjallisessa kysymyksessä Suutari perää Islannin, Norjan, Suomen ja Tanskan hallituksilta, aikovatko ne pyrkiä siihen, että kansalliset tutkimusneuvostot voisivat osallistua NORDITAn toiminnan rahoittamiseen samaan tapaan kuin Ruotsin tutkimusneuvosto. Suutari toteaa kirjallisessa kysymyksessään, että kaikkien pohjoismaiden tutkimusneuvostojen odotettiin myöntävän laitoksen toimintaan varoja, jotta se voisi jatkua entisellään. Lisäksi odotettiin, että NORDITAn tutkijat olisivat oikeutettuja […]

Lue lisää

4.12.2013

Kansanedustaja Eero Suutari kysyy kirjallisella kysymyksellä poliisin laillisuusvalvonnan kehittämisestä

Kirjallisella kysymyksellään Suutari haluaa kiinnittää huomiota poliisin sisäinen laillisuusvalvonnan tilaan, jota on toistuvasti kyseenalaistettu kuluneen vuoden aikana erilaisten poliisiin kohdistuneiden rikosepäilyjen sekä jo lainvoimaisen tuomion saaneiden rikosten perusteella. Kysymys ei siten ole enää yksittäisistä tai satunnaisista tapauksista. Esille tulleet tapaukset aiheuttavat perustellusti tarvetta tarkastella poliisin sisäisen laillisuusvalvonnan tilaa mahdollisimman joutuisasti. Ne myös osoittavat, ettei poliisin […]

Lue lisää

25.11.2013

Kansanedustaja Eero Suutarin on jättänyt kirjallisen kysymyksen koskien konesalien kokonaistehorajan kohtuullistamista energiaverotuksessa.

Kysymys liittyy hallituksen esityksen HE 178/2013 vp, jonka tavoitteeseen kuuluu vahvasti toimialan talouden perusinfrastruktuurina toimivien konesalien liiketoimintaympäristön kohentaminen. Konesali-investointien lisäämisen toimenpiteenä on esitetty muutosta konesalien energiaverotukseen. Tämä aihe on herättänyt vilkasta keskustelua.  Muutos koskee yli viiden megawatin suuruisten konesalien veroluokan alentamista I luokasta II luokkaan. ICT-alan yritystoimintaan kohdistuvan energiaverotuksellisen valtiontuen suuntaa pidetään yleisesti oikeasuuntaisena ratkaisuna, […]

Lue lisää

1 14 15
 

Eduskunnan
RSS-syöte

Eduskunta hyväksyi useita budjetin pääluokkia

LUE LISÄÄ »

Suuri valiokunta käsitteli puhtaan energian pakettia

LUE LISÄÄ »

EERO EDUSKUNNAN SIVUILLA »

Eeron facebook ryhmä

Eeron
ajankohtaiset

Tiedote: 12.12.2017

Kajaanilaisedustaja Eero Suutari iloitsee Kainuun yli miljoonan euron lisärahoituksesta ja 4H-liiton tuesta

Kontinjoen kevyen liikenteen väylä on saamassa 900 000 euron rahoituksen eduskunnalta. Hallituspuolueet täydensivät vuoden 2018 talousarvioesitystään valtiovarainvaliokunnassa edellisellä viikolla. ”Kontinjoen kevyen liikenteen väylä tulee todelliseen tarpeeseen liikenneturvallisuuden ja voimakkaasti kasvaneen raskaan liikenteen vuoksi. Olen erittäin tyytyväinen, että hankkeen tarpeellisuudesta oltiin yksimielisiä hallituspuolueiden kesken” kajaanilaisedustaja Eero Suutari (kok) sanoo. Suutarin mukaan liikenteelliset vaikutukset Kontinjoen tieverkkoon ovat […]

Lue lisää »

Mielipidekirjoitus: 14.11.2017

Koko Kainuu tarvitsee tulevaisuuden osaajia (Kainuun Sanomat)

Kainuun Sanomien mielipidepalstalla (13.11.2017) tuotiin varsin kielteisellä tavalla allekirjoittaneen vuosikymmeniä kestänyt Kainuun edunvalvonta esille. Esitetty kritiikki kohdistui verkkolehti Uudelle Suomelle (1.11.2017 antamaani haastatteluun, jossa toin esille muun muassa huoleni kehys-Kainuusta ja sen sekä koko Kainuun osaamistarpeesta. Olen ollut yrittäjänä Kainuussa 35 vuotta – perustanut useita yrityksiä, toiminut pitkään Kainuun Yrittäjien hallituksessa ja Kajaanin yrittäjien puheenjohtajana […]

Lue lisää »

Kolumni: 1.12.2017

Ilman lukutaitoa ei pärjää (Kainuun Sanomat)

Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden juhlavuoden ohella juhlimme myös reformaation 500 vuotista historiaa. Tärkein Martin Lutherin teesien ajatus oli, että kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia ja jokaisen piti osata lukea Raamattua omalla äidinkielellään. Meillä Suomessa tämä johti siihen, että kirkko otti tärkeäksi teemakseen yleisen lukutaidon kehittämisen kinkereiden avulla. Lukutaidon kannustimena oli, ettei päässyt vihille, jos ei osannut lukea […]

Lue lisää »

Tiedotearkistoon »

Yhteystiedot

Eero Suutari

kansanedustaja
eero.suutari@eduskunta.fi
puhelin +358 50 512 0594

Viestisi Eerolle »

Heini Rask

eduskunta-avustaja
heini.rask@eduskunta.fi
puhelin +358 46 923 1267
+358 9 432 4170

Viestisi Heinille »