Facebook pixel

Maatalousyrittäjät kurimuksessa (Kainuun Sanomat)

Kylmän ja sateisen kesän jälkeen koittanut vielä sateisempi syksy on kurittanut lähes jokaista viljelijää ympäri Suomen. Läpimärillä pelloilla koneet ovat uponneet peltoihin ja vilja on jäänyt puimatta. On ollut murhetta kerrakseen. Puintipäivät ovat olleet vähissä myös Kainuussa ja Vilja-alan yhteistyöryhmän arvion mukaan puimatta jääkin 10-15 prosenttia kasvustosta. Tilanne vaihtelee kuitenkin...
Lue lisää

Nyt haukutaan väärää puuta (Savon Sanomat)

Suomen 4H-liitto tekee ehkäisevää nuorisotyötä sekä rohkaisee ja tukee nuorten kasvua työelämään sekä yrittäjyyteen. Liitto saa toimintaansa valtionavustusta, joka sisältyy maa- ja metsätalousministeriön budjettiesitykseen. Maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Anne Kalmari (kesk.) ei halunnut arvostella maa- ja metsätalousministeri Jari Leppää (kesk.), jonka hallinnon alaan 4H-liiton avustus kuuluu (SS 4.10.2017). Sen sijaan...
Lue lisää

Kokoomusedustajat: Tulorekisteri poistaa jäykkyyksiä palkanmaksusta ja sosiaaliturvasta

Kokoomuksen kansanedustajat Harri Jaskari, Elina Lepomäki ja Eero Suutari pitävät kansallista tulorekisteriä tervetulleena uudistuksena. Kansanedustajien mukaan tulorekisteri keventää yritysten hallinnollista taakkaa, helpottaa TE-palvelujen toimintaa sekä mahdollistaa sosiaaliturvan uudistamisen. Tulorekisterissä työnantajat pystyvät ilmoittamaan henkilöstönsä palkkatiedot yhdellä kertaa kaikille viranomaisille ja muille tahoille. - Tulorekisteri on tärkeä sekä yrittäjille, työnantajille että työntekijöille....
Lue lisää

Kokoomusedustaja Suutari: Onko Postin valtio-omisteisuus enää kohta perusteltua?

Kokoomuksen kansanedustaja Eero Suutari on jättänyt tämän viikon alussa kirjallisen kysymyksen Postin markkinahäiriöitä aiheuttavasta toiminnasta valtioyhtiöasemansa turvin sosiaali- ja terveysmarkkinoilla. ”Olen saanut usean eri lähteen kautta tietoja, että Posti on tehnyt kaikessa hiljaisuudessa useita ostotarjouksia sote-alan yrityksistä vuoden 2017 aikana. Posti käyttää hyväkseen valtio-omisteista asemaansa sekä suurta tasettaan ostamalla pienemmät...
Lue lisää

Metsässäkin oltava ihmisiksi (Paikallislehdet)

Metsä on suomalaisille merkityksellinen paikka, joka herättää voimakkaita tunteita. Kansakuntamme vauraus on myös kasvanut vuosikymmenien saatossa vastuullisesta metsänhoidosta. Metsähallitus ja ympäristöjärjestöt ovat ajautuneet viime viikkojen aikana törmäyskurssille Kainuussa. Metsähallitus on suunnitellut hakkuita Oulujärven retkeilyalueelle, Kaarresaloon ja Kuostonsaareen. Ympäristöjärjestöt valittivat asiasta Pohjois-Suomen ELY-keskukselle, joka päätti, ettei juridisia perusteita hakkuiden kieltämiselle ole....
Lue lisää