Facebook pixel

Blogi

Hallituspuolueiden lisäyksiä talousarvioon 2019

Valtiovarainvaliokunnan hallituspuolueet ovat päättäneet lisäyksistä eduskunnan talousarvioon vuodelle 2019. Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueelle kohdistuneet kehittämis- ja investointirahoitukset lisäyksistä ovat yhteensä 3,36 miljoonaa euroa. Lisäämme tien 870 kevyen liikenteen väylän rakentamiseen - vuosi sitten myönnetyn 900 000 euron lisäksi - 400 000 euroa varmistaaksemme liikenneturvallisuuden parantamisen ja kevyen liikenteen sillan rakentumisen...
Lue lisää

Kasvuratkaisuja Kainuuseen (Kainuun Sanomat)

Hallituksen asettama 72 prosentin työllisyysaste ollaan saavuttamassa. Pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan tärkeiden palveluiden sekä uskottavan puolustuksen turvaamiseksi ensin 75 ja myöhemmin 80 prosentin työllisyysaste on myös välttämättömyys. Hallitus haluaa edelleen helpottaa vaikeimmin työllistyvien mahdollisuuksia kiinnittyä työelämään. Siksi irtisanomissuojaa mikroyrityksissä halutaan keventää. Muutos ei mahdollista tulevaisuudessakaan mielivaltaista irtisanomista ilman hyväksyttävää syytä tai varoitusta....
Lue lisää

Toimiva oikeusjärjestelmä on yhteiskunnan selkäranka

Tuomioistuimen toiminta ja rikoslaki eivät kosketa meitä joka päivä jos koskaan, mutta yhteiskunta ei pitkään toimi ilman - kansalaisten mielestä hyvin toimivaa - oikeusjärjestelmää. Oikeuspolitiikka on keskeinen keino ohjata yhteiskunnan toimintaa. Julkinen keskustelu tästä asiasta on kuitenkin pitkään ollut vähäistä. Viime vuosien aikana saamissani kansalaispalautteessa tähän on ruvettu aiempaa enemmän...
Lue lisää

Autoveron laskemisesta kiittävät niin ilmasto, asiakas kuin kansantalouskin

Kokoomuksen kansanedustajat Elina Lepomäki, Eero Suutari ja Timo Heinonen ovat tyytyväisiä hallituksen päätökseen alentaa vähäpäästöisten autojen verokantaa. Alennus toteutetaan uuden WLTP-mittaustavan muuttamien autoverotaulukoiden hienosäädöllä toteutuneisiin kulutuslukemiin perustuen. Markkinahäiriöiden välttämiseksi muutos tapahtuu myös yllättäen, sillä uudistettua verotaulukkoa aletaan soveltaa välittömästi. ”Suomi on maailman ensimmäinen maa, joka on pystynyt onnistuneesti sopeuttamaan autoveronsa...
Lue lisää

Kajaani rohkeilla päätöksillä menestykseen (Koti-Kajaani)

”Esimerkiksi Kajaanista saamme korkeatasoista osaamista”, virkkoi Markku, kun häneltä kysyttiin, mistä saatte pelialan osaajia. Markku Ignatius on yksi SuperShellin johtajista. Olimme Sitran kestävän kehityksen kurssivierailulla peliyhtiö SuperShellin neuvottelutiloissa kurssikaverini - niin ikään SuperShellin johtajan - Jaakko Harlaksen kutsusta. SuperShell on tullut tutuksi - pelialaa tuntevien lisäksi - suurelle yleisölle lähinnä...
Lue lisää

Lukutaito on kykyä ajatella (Kaleva)

Suomalaisilla on poikkeuksellisen pitkä lukutaidon historia, sillä jo 1800-luvun alussa puolet suomalaisista osasivat lukea. Luterilaisuuden arvoista tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden sanoma on ollut yksi Suomen kielen kehittymisen kulmakivistä. Evankelisluterilainen kirkko rantautui Suomeen Mikael Agricolan johdolla 1500-luvulla. Agricola käänsi Raamatun suomen kielelle ja sen jälkeen perheen isän tehtäväksi katsottiin lukea Raamattua perheelleen....
Lue lisää

Alueiden vahvuudet haltuun (Kainuun Sanomat)

Hallituksen kannustava veropolitiikka jatkuu. Tämä tarkoittaa sitä, että palkansaajien ja yrittäjien verotus ei tule kiristymään. Pieni- ja keskituloisten verotus keventyy, joten työn vastaanottaminen ja työn teettäminen ovat kannattavampaa kuin aiemmin. Suunta on oikea, sillä työn teosta ja ahkeruudesta pitää palkita. Hallituskauden aikana työpaikkojen määrä on kasvanut lähes 120 000:lla. Tekemistä...
Lue lisää

Kokoomuksen Suutari ja Talvitie: Budjettiriihestä historiallinen helpotus yrittäjän perheenjäsenen työttömyysturvaan

Kokoomuksen kansanedustajat Mari-Leena Talvitie ja Eero Suutari iloitsevat hallituksen budjettiriihessä sopimasta historiallisesta helpotuksesta yrittäjän perheenjäsenen työttömyysturvaan. Yrittäjän perheenjäsen, joka ei omista yritystä, on jatkossa oikeutettu samaan työttömyyskorvausta. ”Muutosta on odotettu yrittäjäperheissä pitkään. Tiedän useita tapauksia, joissa perheille on tullut yllätyksenä se, että myös yrittäjän perheenjäseniltä on evätty työttömyysetuus yrittäjyyden perusteella....
Lue lisää

Kansanedustaja Suutari tyytyväinen hallituksen budjettipäätöksiin

Hallituksen budjettiriihessä päätettiin keventää ansiotuloverotusta korottamalla perusvähennystä, työtulovähennystä sekä valtion- ja kunnallisverotuksen eläketulovähennyksiä. Kokoomuksen kansanedustaja sekä työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen Eero Suutari toteaa tyytyväisenä, että päätösten ansiosta kenenkään verotus ei kiristy. ”Näin pitääkin olla. Hallituksen tavoitteena on, että työnteko kannattaa aina. Hallitus on tehnyt päätöksiä, jotka kannustavat työntekoon ja yritteliäisyyteen,”...
Lue lisää

Järkibudjetti (Kainuun Sanomat)

Noususuhdanteessa - kuten juuri nyt - ei ole järkevää velkaantua holtittomasti. Meidän on jatkettava tiukkaa budjettilinjaa. Vaikka Suomen talous kasvaa jo neljättä vuotta, ei budjetista silti löydy jakovaraa. Velkaannumme edelleen ja ikääntyvä väestömme tarvitsee lisää huolenpitoa. Pysyviä uusia menolisäyksiä ei pidä tehdä. Jakovarasta keskustelu on syytä siirtää vuoden 2021 budjetin...
Lue lisää