Facebook pixel

Eduskunnan moottoripyöräkerho: hallituksen luovuttava moottoripyörien verotusaikeistaan

Eduskunnan moottoripyöräkerho MP Arkadia katsoo, että maan hallituksen tulisi luopua aikeistaan moottoripyörän vuosittaisen veron asettamisen suhteen. Kerhon mukaan veron vaikutukset olisivat epäoikeudenmukaisia, eivätkä saavuttaisi sille asetettuja tavoitteita.

– Tällainen vero vaikuttaa voimakkaasti ja eniten juuri pienituloisten motoristien harrastusmahdollisuuksiin, sanoo MP Arkadian puheenjohtaja, kansanedustaja Eero Suutari (kok.).

Suutarin mukaan ehdotettu vero laskisi myös jo ennestäänkin hankalassa tilanteessa olevan toimialan myyntiä ja heikentäisi samalla niin työllisyyttä kuin arvonlisäveron ja autoveron tuottoakin.

MP Arkadian varapuheenjohtaja, kansanedustaja Mika Niikko (ps.) on samoilla linjoilla. Hän pitää kesäkauteen rajoittuvan harrastuksen verottamista kohtuuttomana.

– Suomessa on 250.000 motoristia, joista useimmille ajelu on harrasteluontoista. Samat henkilöt maksavat usein myös auto- ja ajoneuvoveroa, eikä moottoripyörän muutkaan kulut, kuten vakuutukset ole ilmaisia.

– Veron perimisen kulutkaan eivät ole olemattomia. Vaikutukset olisivat kaiken kaikkiaan negatiiviset niin verokertymälle, kuin harrastajillekin.