Facebook pixel

Kansanedustaja Suutarilta suomalaisen työn ja yrittäjyyden teesit

Kokoomuksen kansanedustaja ja yrittäjävaltuuskunnan puheenjohtaja Eero Suutari julkaisi viikonloppuna kokoomusristeilyllä ”Suomalaisen työn ja yrittäjyyden teesit vuoteen 2030”.

”Toteutin työn pääministerin toimeksiantona niistä lähtökohdista, että Suomi tarvitsee vuoteen 2020 mennessä 200 000 uutta työpaikkaa, koska näiden työpaikkojen kohtuullisilla verotuloilla kustannetaan lisääntyvä palveluntarve ja hoidetaan velkaantumista. Tämän tavoitteen saavuttaminen vaatii suomalaisen työn ja yrittäjyyden selkeitä visioita, ja jotta Suomen hyvinvointipalvelut voidaan jatkossakin turvata”, toteaa Suutari.

Teesit on toteutettu yhteistyössä työmarkkinaosapuolten, yrittäjien, rahoittajien, verottajan sekä etujärjestöjen kanssa.  Asiakirjaan on pyritty kokoamaan jokaisen osapuolen keskeisimmät visiot ja tavoitteet, jotka optimaalisimmassa tapauksessa täydentävät yhteistä näkemystä.

”Keskeisintä työssä oli se, että kaikki osapuolet ovat yhtä mieltä siitä, että Suomen talouskasvu vaatii tällä hetkellä suurta korjausliikettä”, korostaa Suutari.

”Mielestäni merkittävin ja ratkaisevin kysymys Suomen tulevaisuudelle on, miten saamme aikaan vientiyritysten kasvua sekä uusia vientiyrityksiä”, päättää Suutari.

Suomalaisen työn ja yrittäjyyden teesit vuoteen 2030 ovat luettavissa täältä: http://eerosuutari.fi/eduskuntavaalit2015/tyon-ja-yrittajyyden-teesit/