Facebook pixel

Kansanedustajat oppilaiden tentattavina

Kainuulaiset kansanedustaja Marisanna Jarva, Timo Korhonen ja Eero Suutari vierailevat tammikuun aikana useissa kainuulaisissa kouluissa. Vierailut ovat osa eduskunnan Suomi 100-juhlavuoden Kansanedustajat kouluissa –kampanjaa. Kansanedustajan kyselytunneilla oppilailla on mahdollisuus saada tietoa eduskunnan työstä ja kansanedustajan arjesta, sekä samalla mahdollisuus esittää kysymyksiä kansanedustajalle.

Kansanedustajakolmikko pitää Kansanedustajat kouluissa –kampanjaa hyvänä tapana kertoa lapsille ja nuorille eduskuntatyöstä ja myös korostaa demokratiakasvatuksen tärkeyttä.

–        Kansanedustajan työ tuntuu varmasti monesta kovin etäiseltä, vaikka kuitenkin hoidamme sitä kaikkien yhteistä rahapussia ja teemme kaikkiin vaikuttavia päätöksiä. Vierailut ovat hyvä mahdollisuus kertoa nuorille työstämme ja siitä, miten demokratiassa jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa asioihin, kansanedustajat toteavat.

Kansanedustajat vierailevat kouluissa ympäri Kainuuta sekä yhdessä että erikseen.