Facebook pixel

Keskusta, eikö turveteollisuus olekaan tärkeä Suomen energiaomavaraisuudelle ja aluetaloudelle?; KS 27.5

Turve on Suomen energiantuotannon huoltovarmuuden kannalta merkittävä kansallinen polttoaine, koska se on ainoa kotimainen kiinteä polttoaine, jota voidaan varastoida merkittäviä määriä. Energiaturpeen osuus Suomen vuotuisesta energian kokonaiskulutuksesta on ollut 5–7 %:n välillä. Turveteollisuudella on myös suuri merkitys aluetaloutemme kannalta. Näistä suurimmat turpeen energiavarat sijaitsevat Lapin, Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Pohjois-Karjalan maakunnissa. Keskusta on siinä oikeassa, että turpeen ja uusiutuvan puuenergian kaksinkertaisesta verotuksesta tulisi luopua, koska se käytännössä ohjannut tuotantolaitoksia edullisemman kivihiilen käyttöön. Tämä verokehitys uhkaa jo lyhyellä aikavälillä tuhansien suomalaisten työpaikkoja, luo painetta lämmön hintojen kuluttajahintojen nousuun ja heikentää entisestään energian omavaraisuuttamme sekä vaikuttaa noin 100M€:lla Suomen vaihtotaseeseen.

Keskustan energiapoliittinen linjaus lisätä muita uusiutuvia kotimaisia energialähteitä turvetuotannon kustannuksella on kuitenkin lyhytnäköistä energiapolitiikkaa. Tämä paine ei synnytä timantteja, vaan se rapauttaa sekä kansantaloutemme että energiaomavaraisuutemme aitoa kehittymistä. Tässä linjauksessa on myös seuraavia riskejä: kotimaisen energiapuun saatavuus on aina rajallista, tuulivoiman syöttötariffijärjestelmä ei tee tuulivoiman rakentamista kannattavaksi kaikilla alueilla ja vesivoiman lisäämisen osalta on Suo­mes­sa käytännössä kaikki vesi­voi­man tuo­tan­nos­sa hyödynnettävät joet jo suu­rel­ta osin pa­dot­tu. Näin ol­len vesi­voi­man osuut­ta koko­nais­e­ner­gi­an­tuo­tan­nos­sa ei voi­da juu­ri­kaan li­sä­tä (pl. Kollaja-allas).

Jotta yhteinen tavoitteemme vähentää kivihiilen käyttöä merkittävimpänä sähköntuotannon polttoaineena toteutuisi, tarkoittaa se sitä, että meidän pitää ensisijaisesti varmistaa kysyntään nähden riittävä turvetuotanto. Viimeisten vuosien aikana turvetuotantoalaa on kuitenkin poistunut käytöstä noin 3000 hehtaarin vuosivauhdilla, mutta uutta luvitettua alaa ei ole saatu takaisin kuin 1000 hehtaaria. Myös sääolot vaikuttavat. Vanhojen matalien soiden turvesato jää sateisina kesinä laihaksi. Turvetuotantoalan näkökulmasta tilanne on kestämätön ja pitkittyessään se vaikuttaa myös turpeen kilpailukykyyn kotimaisena energianlähteenä.

Suomen noin 9 miljoonasta turvamaahehtaarista on turvetuotantoon soveltuvien soiden osuudeksi arvioitu noin 1,4 miljoonaa hehtaaria. Näistä turvetuotantokäytössä on noin 1 %. Turvetuotannon suurista resursseista huolimatta on turpeen käytön haasteena ollut turvetuotannon rajallisuus. Tähän on vaikuttanut se, etteivät turvetuottajat ole saaneet luvitettua uutta tuotantoalaa vastaamaan turpeen kysyntää vastaavaksi. Isommat turvetuotantoalat tarvitsevat myös ympäristöluvan. Uusien tuotantoprosessien käynnistäminen lupien saamisen jälkeenkin kestää tyypillisesti vähintään 4–5 vuotta. Uudet luvat, sekä uusilla suoalueilla aloitettavat turpeenotot voivat myös vaatia maakuntaliittoilta muutoksia maakuntakaavoihin. Näiden toimenpiteiden edistämiseen tulisi myös Keskustan panostaa.