Facebook pixel

Liitto- ja yleissitovuushivutusta (Forum 24)

Maailma muuttuu, sanotaan. Jo viimeiset muutamat vuosikymmenet ovat tästä hyvä esimerkki. Joidenkin ikuisena pitämä Neuvostoliitto ja kylmä sota ovat historiaa, teknologia on kehittynyt harppauksin ja tieto liikkuu nopeammin kuin koskaan ennen. Maailman murros on avannut ennennäkemättömiä mahdollisuuksia niin kaupankäynnille kuin yksittäisille ihmisillekin.

Suuret trendit edellyttävät aina muutosta. Maailmantalouden vapautumisen myötä Suomikin avasi kilpailukyvyn turvaamiseksi rahoitusmarkkinat 1980-luvulla. Idänkaupan tyrehtyminen johti lamaan sekä sen edellyttämiin toimenpiteisiin. Euroopan unionin myötä suuntamme on ollut yhä enemmän ulospäin. Nokia huippuvuosineen antoi taloudellemme hyvää vauhtia. Ehkä vähän liiankin hyvää, sillä moni asia jäi Suomessa myös tekemättä mannan sataessa taivaalta.

Kansainvälinen talouskriisi on tuonut maahamme pitkän laskusuhdanteen, joka ei ole taittunut edes muiden maiden päästessä takaisin kasvu-uralle. Rakenteelliset ongelmamme ovat korostuneet. Työmarkkinamme ovat maailman jäykimpiä, eikä ympäristö ole houkutteleva uusille investoinneille. Kotimaasta löytyy myös aimo joukko jarrumiehiä, jotka kaihoavat edelleen valtiojohtoisen talouden perään, haluavat pitää kiinni saavutetuista eduistaan viimeiseen asti ja viis veisaavat kansalaisten tulevaisuudesta.

Nyt päätökseen saaduista kilpailukykysopimusneuvotteluista muodostui viivytystaistelu, jossa työmarkkinajärjestöt kaivoivat poteronsa omiin vuosikymmenien takaisiin kulta-aikoihinsa saakka. Sekä ammattiliitot, että Elinkeinoelämän keskusliitto keskittyivät lähinnä suurien vanhojen rakenteiden säilyttämiseen. Kuitenkin yrityksistä yli 90 prosenttia on kooltaan alle 10 hengen mikroyrityksiä. Näihin syntyy myös valtaosa uusista työpaikoista.

Kuvaavaa on, ettei viime metrien ”kompromissiesityksessä” paikallisesta sopimisesta kelvannut vaihtoehto, jossa henkilöstö olisi itse saanut valita neuvottelijansa ja sopia asioista ilman virallista liiton miestä. Sen sijaan haluttiin pakottaa niihin kuulumattomatkin liittojen ja yleissitovuuden piiriin. Mielikuvaksi jäi lähinnä dinosaurusten viimeinen taisto.

Kilpailukykysopimus on askel oikeaan suuntaan, mutta siitä ei yksin ole Suomen pelastajaksi. Kun talouden pelikenttänä on koko maailma, vaatii tämä myös toimintaedellytyksiltä merkittävästi enemmän ketteryyttä ja joustavuutta kuin aiemmin. Tämän tietävät myös suomalaiset. Tutkitusti esimerkiksi työaikajoustoista olisi valmis sopimaan paikallisesti jopa 69 prosenttia kansalaisista.
Mikäli työstä ei haluta tehdä harvojen etuoikeutta, on uudistusten jatkaminen välttämätöntä. Suomalaiset ansaitsevat parempaa.

Aurinkoista kesää kaikille!

Eero Suutari, kansanedustaja kokoomus