Facebook pixel

Työn esteiden purkaminen alkaa (Kainuun Sanomat)

Erilaiset normien ja byrokratian luomat haasteet ovat olleet laajalti julkisessa keskustelussa jo jonkin aikaa.  Yritysten hallinnollinen taakka esimerkiksi rakennusalalla, kuljetusalalla, kaupan aloilla, ravintola-, pienpanimo- ja matkailualoilla sekä vaikkapa parturi- ja kampaamopalvelualoilla on saavuttanut lakipisteen, joka jopa estää suomalaisen työn kasvua. Niin ikään pitkät lupakäytänteet ja viranomaisten keskinäinen valittaminen toistensa päätöksistä hidastavat ja jopa estävät investointeja.

Tällä viikolla myös eduskunnassa käytiin aiheesta perusteellista keskustelua, kun pääministeri esitteli hallituksen ilmoitusta hallitusohjelman mukaisesta norminpurkuohjelmasta. Kysyin omassa puheessani pääministeriltä sitä, onko arvioitu milloin lainsäädännölliset esteet liiallisten normien purkamisen ja sääntelyn keventämisen aloittamiseksi on purettu ja milloin tie kohti sujuvampaa Suomea on avoin. Vastaus oli selvä: Syksyyn mennessä.

Aikataulu on kunnianhimoinen, mutta välttämätön. Haasteita meillä riittää kilpailukyvyn kanssa ilmankin, että estämme itse omaa juoksuamme. Valtion tulee olla ennen kaikkea mahdollistaja ja puitteiden antaja, ei Suomen pikajunan jarrumies. On selvää, että tavoite on lainsäätäjillä ja virkamiehillä ollut hyvä. Lopputulos kaipaa kuitenkin nyt reipasta suunnanmuutosta.

Viime viikkoina keskustelua on herättänyt myös meille kainuulaisille tärkeän Talvivaaran kaivoksen kohtalo. Tilanne on todella kriittinen. Nykyiset kuukausimenot kaivoksen pelkässä ylläpidossa ovat 11 miljoonaa euroa. Valtio tulee satsaamaan Syksyn aikana 112 miljoonaa euroa Talvivaaran toiminnan ja vesiongelman ratkaisemiseen, mutta louhinnan aloittamiseen rahat eivät riitä, mikäli omistajaksi ei saada myös kaivosalan vakavaraista yritystä.

Toivon itse, että Talvivaaran hoidossa kävisi kuten Turun lakkautusuhan alla olleelle telakalle, jossa on nyt valoisat näkymät. Telakalla on nyt tilauskirjaa aina vuoteen 2020 asti. Tähän tavoitteeseen varmasti kaikki kynnelle kykenevät voimat tekevät nyt hartiavoimin töitä. Aika tulee näyttämään melko piankin, mikä kaivoksen tulevaisuus on.

Kriittisiä aikoja eletään myös Euroopassa, missä Kreikka ei halua enää toimia yhteisten pelisääntöjen mukaan. Maata on rahoitettu yhteensä 240 miljardilla ja nyt Kreikan hallitus ilmoittaa, ettei se tule maksamaan lainanlyhennyksiä, mikäli sen on pidettävä kiinni kaikista tekemistään sopimuksista. Tällainen toiminta kerta kaikkiaan jurppii. Onneksi euromaat ovat tulleet tiukalle linjalle ja Kreikka on jäämässä yksin. Panokset ovat silti molemmin puolin kovat.

Eduskunta jää heinäkuun ensimmäisellä viikolla kesäistuntotauolle. Työ jatkuu silti taustalla.

Aurinkoista ja iloista kesää kaikille!

 

Eero Suutari

kansanedustaja kokoomus