Facebook pixel

Varainsiirtovero on vahingollinen vero, vaihdetaan se reilumpaan! (Kaleva)

Kansanedustaja Timo Harakka vastasi (Kaleva 27.5.) kirjoitukseeni, jossa kummastelin SDP:n vero-ohjelmaa ja sen perustavia argumentteja. Hän puolusteli SDP:n vero-ohjelmassaan käyttämää argumenttia, jonka mukaan Suomessa omistamisen verotusta pitäisi kiristää, koska Suomessa omistamiseen liittyvien verojen osuus kokonaisverotuksesta on muihin EU-maihin verrattuna alhainen.

Mielekkäämpää olisi verrata veroasteita, jolloin kuva olisi erilainen. Omistamiseen liittyvien verojen osuus saadaan ylös sillä, että työn verotusta kevennetään, eikä omistamisen rokottamisella. Siten Suomeen kertyy myös lisää verotettavaa omaisuutta.

Olen samaa mieltä Harakan kanssa siitä, että laajat veropohjat ja matalat verokannat ovat oikea tapa kerätä yhteiseen kassaamme rahaa, mutta Harakan kommentti, että kokoomus olisi harrastanut kaverikapitalismia, on epäreilu.  Olemme tällä hallituskaudella alentaneet kaikkien palkansaajien tuloverotusta 1,3 miljardilla eurolla.

Niin ikään tällä hallituskaudella olemme antaneet pieniä yrityksiä – jotka eivät hyötyneet osakeyhtiöitä hyödyttäneestä yhteisöveron alennuksesta – hyödyttävän yrittäjävähennyksen. Se koskettaa noin 200 000 pk-yritystä. Tämän vähennyksen SDP haluaa vero-ohjelmallaan poistaa ja esittää tilalle alv-liikevaihtorajan kaksinkertaistamista. Talousasiantuntijoiden mukaan se taas hidastaa työllistämistä, koska palkkaamista edullisempaa on pysyä yksinyrittäjänä. Palkatun työntekijän mukana tulee 24 prosentin arvolisävero maksettavaksi. Silloin ei pärjää kilpailussa.

Varainsiirtoveron poistaminen – jota kokoomuksen puoluehallitus esittää – olisi myös tasa-arvoistava uudistus. Muuttotappiopaikkakunnilta kasvukeskuksiin muutettaessa muuttaja saattaa kärsiä kahdenkertaisesti. Ensin vanhan asunnon arvonlaskun muodossa ja lisäksi uuden kalliimman asunnon varainsiirtoverotuksen muodossa. VATT:n ja Helsingin kaupunginkanslian tutkimuksessa todetaan varainsiirtoveron vähentävän niin kaupankäyntiä asuntomarkkinoilla kuin muuttoja sekä maakuntien sisällä että maakuntien välillä.

Veron poistaminen maksaisi noin 800 miljoonaa euroa, mutta toisi mukanaan työllistämisvaikutuksen, kun työn perässä muuttamisen esteitä poistuisi. Tämän kustannuksen voisi dynaamisten työllisyysvaikutusten lisäksi kattaa esimerkiksi asuntojen myyntivoittojen verovapauden rajaamisella. Se olisi reilumpaa kaikille.

Haluaisinkin haastaa Harakan ja demarit tulemaan mukaan ajamaan tsaarinaikaisen varainsiirtoveron korvaamista asunnon myyntivoiton osittaisella verorollisuudella. Silloin vero maksettaisi voitosta ei asunnon muuttamisesta.